Kategoriassa ‘ulkoasiain hoito’ olevat artikkelit
Maahanmuutto ja kuolemanrangaistus
Kuolemanrangaistus on Sotilaallisen Isänmaallisen Puolueen sankarillisen lain kulmakiviä, niin kuin kaikki Sotilaallisuutta rakastavat Isänmaalliset Suomalaiset tietävät. Sivullamme “Kuolemanrangaistus ja pyövelijärjestys” on riittävästi tietoa kuolemanrangaistukseen liittyvistä käytännön järjestelyistä niille, jotka kaipaavat sitä. Kuolemanrangaistus vaikuttaa kuitenkin koko yhteiskuntaan. On selvää, että kun Suomessa jatkuvasti teloitetaan sellaisia ihmisiä, jotka nykyisessä epäjärjestyksen yhteiskunnassa jätettäisiin henkiin, tällä on seurauksia väestörakenteelle. Vaikka suurin osa teloitettavista varmasti onkin sotaväenlaistajia ja muita parantumattomia taparikollisia, joita ei tule sääli, ainakin Sotilaallisen Isänmaallisen Suomen totutteluaikoina on varmasti paljon uuden lainsäädännön vakavuutta sisäistämättömiä ihmisiä, jotka erhettyvät kuolemalla rangaistaviin epäisänmaallisuusrikoksiin, vaikka ovatkin työelämän palveluksessa toimivia tuottavia yksilöitä.
Tämä tarkoittaa, että kuolemanrangaistus luo väistämättä maahamme työvoimapulan. Koska kuolemanrangaistusta korvaavat otsalohkoleikkaukset synnyttävät maahan suuren joukon monimutkaisiin älyllisiin töihin kykenemättömiä ihmisiä, myös heidän hoivaamisensa vaatii voimavaroja. Kuolemanrangaistus ja otsalohkoleikkaus ovat niin tärkeitä periaatekysymyksiä, että niistä ei voi luopua. Toisin sanoen maahanmuutto – jopa varsin laajamittainen – on välttämätöntä tulevaisuuden Sotilaallisessa Isänmaallisessa Suomessa.
Ydinsota – suomalaisuuden mahdollisuus
Kannatamme pyrkimyksiä Karjalan palauttamiseksi juuri sen tähden, että ne voivat johtaa ydinsotaan Venäjän kanssa. Sillä kun Venäjän ydinräjähteet tuhoavat Suomen, koko maailma herää näkemään Venäjän pahuuden ja nousee sitä vastaan. Ja vaikka viimeinenkin suomalainen kuolisi Venäjän ydinpommituksissa, maailman rohkeimmat ja suurenmoisimmat ihmiset saisivat suomalaisten sankarillisesta itsemurhasta vain innoituksen oppia suomea – suomen kielen oppikirjat ja suomenkielinen kirjallisuus eivät katoa minnekään maailman kirjastoista – ja viedä suomalaisuuden viestikapulaa eteenpäin.
Ydintuho ei ole pelättävä uhka, vaan suomalaisuuden mahdollisuus levitä koko maailmaan. Vaikka suomalaiset höyrystyisivät ydinräjähteen sytyttämässä helteessä, suomalaisuus pysyisi.
Lisää vastauksia lukijoiden kysymyksiin
1) Kuinka suuret mahdollisuudet teillä mielestänne on päästä valtaan Suomessa?
Uskomme, että edustamallamme ajattelulla on suuret mahdollisuudet vaikuttaa suomalaisiin ja Suomen elämään, vaikkemme itse kouriintuntuvasti olisikaan vallassa. Ohjelmamme ja ajattelumme ovat paljon johdonmukaisempia kuin muiden ns. kansallismielisten ryhmien ohjelmat ja ajattelu. Valtaan noustessaan ne joutuvat välttämättä hakemaan toiminnalleen sisältöä meidän ohjelma-asiakirjoistamme. Muilla ryhmillä ei ole sanottavaa siitä, miltä suuren isänmaallisen unelman Suomen pitäisi näyttää sitten kun isänmaallisilla ryhmillä on valta. Meillä on. Meidän ohjelmamme vaikuttavat, vaikkemme vallassa olisikaan.
2) Uskotteko, että kovin suuri joukko suomalaisia kiinnostuu esittämästänne vaihtoehdosta?
Uskomme, että suuri joukko aitoja isänmaallisia suomalaisia kiinnostuu siitä. Muista ei ole niin väliä.
3) Miten te uskoisitte muun maailman suhtautuvan Suomeen, mikäli pääsisitte valtaan?
Se on yhdentekevää. On osattava ja uskallettava unelmoida. Ja jos isänmaa ja kansakunta menehtyy taistellessaan unelmansa puolesta, ulkovaltojen tänne hyökätessä tai meitä kaupallisesti tai valtioasiallisesti saartaessa, se on ehkä itsemurha, mutta sankarillinen itsemurha, joka nostaa Suomen nimen ja Suomen kansan ikuisiksi ajoiksi maailman huulille.
4) Kuinka suuri joukko ihmisiä tämän puolueprojektin taustalla on?
Riittävän suuri, ja monet meistä ovat vaikutusvaltaisilla paikoilla sotalaitoksessa, elinkeinoelämässä ja yhteisten asioiden hoidossa. Ajattele meitä tiukkojen yhteyksien teräsverkkona, joka kietoutuu Suomi-neidon suojaksi.
Kaikkien on myös syytä muistaa, että puoluehankkeen jäseneksi ja osanottajaksi hyväksytään ja katsotaan jokainen, joka hyväksyy ohjelma-asiakirjamme (“Suuri Julistus” ja “Kuolemanrangaistus ja pyövelijärjestys”). Otamme myös vastaan kaiken palautteen ja hyödynnämme sitä tulevien ohjelma-asiakirjojen laadinnassa. Meidän ei ehkä tarvitse ollenkaan astua esiin varjoista, jos tämän verkkosivun lukijoissa on riittävästi Sotilaallisia ja Isänmaallisia Suomen Miehiä, jotka allekirjoittavat joka rivin ohjelmajulistuksissamme ja jotka ovat valmiita julistamaan tukeaan meille iskulauseitamme toistamalla. He ovat aivan yhtä hyviä Sotilaallisia Isänmaallisia Suomen Miehiä kuin me jotka tätä sivua ylläpidämme.
5) Milloin alatte näkyä omilla nimillänne ja kasvoillanne julkisuudessa?
Kun ohjelma-asiakirjamme saavat riittävästi kannatusta ja nousevat julkisen keskustelun keskeen.
6) Tähän mennessä koko sivusto vaikuttaa vihervasemmistolaisten trollaukselta.
Vihervasemmistolaista harhaanjohtotoimintaa ovat pikemminkin nykyiset “kansallismieliset” puolueet, jotka ovat täynnä juopporatteja, huumeiden orjia ja “sivareita” ja joiden toiminta on pelkkää rappeutuneiden ja syrjäytyneiden ressukoiden uhoa. Lukekaa heidän tyhjänpäiväisiä juttujaan meidän tarkkaan hiottujen ja sisällökkäiden ohjelma-asiakirjojemme rinnalla, niin näette, missä miehet ovat ja missä konnat.
7) Älkää piilotelko, tulkaa esiin, jos uskotte asiaanne.
Kaikki aikanaan.
“Sivarit” – surmattava vai karkotettava maasta?
Lukijamme lähetti meille oheisen tiedustelun:
Katsotaanko maanpetokseksi, mikäli joku – oli kyseessä sitten kansalainen tai siviilipalvelusmies – pyrkii muuttamaan ulkomaille? Onhan mahdollista, että hän tällaisella toiminnalla osoittaa epäuskollisuutta isänmaataan kohtaan, eikä voida sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että hän loikkaa vihollisen puolelle ja pyrkii tavalla tai toisella vahingoittamaan isänmaata.
Hän tarkensi tiedusteluaan myöhemmin näin:
Niin, siviilipalvelusmiehen kohdalla tarkoitin siis tietysti sitä, että hän pyrkii luvatta pakenemaan rajan yli. Vai annetaanko hänen mennä ajatellen, ettei isänmaa menetä mitään?
Aivan ensimmäiseksi minä, Veren veli Kuoleman tuttu komentaja Kostaja (peitenimi) haluan kiittää arvoisaa lukijaamme siitä, että hän on ottanut puheeksi näin tärkeän ja keskeisen kysymyksen, joka ansaitsee monitahoista pohdintaa. Ns. “sivari” on aina ja väistämättä perustavalta luonteeltaan isänmaan vihollinen. Ikävä on häntä hyysätä kotimaassa armeijan käyneiden oikeiden suomalaisten verorahoilla, varta vasten ruokkia ja ravita lutikkaa sotilaan verellä. Suomalaisten verorahat on tarkoitettu isänmaan puolustusmenoihin, ei loisten hemmottelemiseen.
Mutta olisiko sitten parempi ajaa “sivarit” pois maasta, vihamielisiin ulkovaltoihin levittämään vihaa ja saarnaamaan sotaa Suomea vastaan? Ei todellakaan! “Sivari” on ongelma, koska hän on taakkana kotimaassa ja vaarana ulkomailla. Kysyjä on kyllä hyvin oikeassa sanoessaan, että “sivarin” menettäessään Suomi ei menetä mitään, joten sivareiden maastamuuton voisi erityisin ehdoin sallia. Esimerkiksi sivareiden pakkotyökeskuksissa ja -leireissä voisi olla mahdollisuus ilmoittautua maastamuutto-ohjelmaan, joka ehdokkaan taustan tarkistettuaan karkottaisi hänet ulkomaille. Luonnollisesti tällaisen maasta karkotetun sivarin kaikki yritykset palata takaisin Suomeen olisivat kuolemalla rangaistavat, koska ne on tulkittava niin, että vieras valta yrittää soluttaa “sivarin” Suomeen vakoojaksi tai muuksi pahanlaatijaksi.
Jos “sivari” yrittää paeta pakkotyölaitoksesta, hänet tietysti teloitetaan kuuliaisuusrikoksesta. “Sivarin” tekemä yritys paeta laittomasti maasta on tietysti vielä vakavampi asia. Sellaisessa tilanteessa maa on pantava hälytystilaan ja rajasotilaille annettava vapaa oikeus käyttää tappavaa voimaa tuntemattomia rajavyöhykkeellä kulkijoita vastaan. Hälytystilan aikana rajavyöhykkeellä on vain vihollisia, olivatpa ne sitten “sivareita” tai sienestäjiä, ja sen mukaisesti on rajasotureiden aseitaan käyttäminen.
Kansalaisten muutto-oikeuksia pohdimme myöhemmin. Nämä ovat kiintoisia, aivoriihessä pohdittavia ongelmia, ja vielä kerran kiitän lukijaa yhteydenotosta.
THE GREAT PROCLAMATION OF THE MILITARY PATRIOTIC PARTY OF FINLAND
For a long time, we went into retreat in order to draft our great Proclamation of Aims. Now that we have finished it, we bring it to the attention of the Patriotic People of Finland, who thirst for the refreshing and strengthening field potion. We shall rise our resplendent sword as a token to the Patriotic People, who, wandering through the darkest night, has longed for a Guide to the Light. It is a heavy tour of duty, it is a long road, and it is a dismal world, but there is a Light, that can be reached.
In matters of internal order it is our aim to make Finland a self-policing nation. Block patrols, tenants’ commuttees and civic guards will take a lot of work off the shoulders of the regular constabulary. For young people there will be youth policing and military youth associations, where young people, guided by skilful leaders, will grow up to be responsible guardians of peace and protectors of freedom. Thus, they will enter military service as seasoned fighters who know how to handle a rifle. Military schooling will not need to be entangled in elementary trivialities, and the conscript can acquire a high degree of specialized training in a short time.
Questions of religious nature will be answered in the spirit of military patriotism. In Military Patrioric Finland, all priests will be military padres, and all theological faculties will turn into military seminaries. If it is found necessary to accept alien religions such as Judaism, Mohammedanism, Hindoo-related cults or the so-called “Orthodox Church” in Finland, their religious leaders must be trained at Finnish military seminaries. Patriotic ideological indoctrination and military training will obviously be part and parcel of being a military padre of any denomination.
It is obvious that so-called “freedom of worship” will not exist or be tolerated in Military Patriotic Finland, because recent events in Finland and abroad have shown that religious communities can harbor many kinds of antipatriotic activity, such as sabotage and infiltration. Thus, we in Finland must be able to ensure that the majority will cling to their ancestral Lutheran faith, and that smaller communities of alien background can be controlled by patrioric forces. There must be a legal framework justifying the death penalty for founders of independent religious communities. For example, if a Mohammedan community harboring a terrorist school or an Orthodox congregation spying to the benefit ot Russia must be regarded as an enemy cell and its members must be disposed of as enemy soldiers found in the rear without uniform are disposed of in all wars.
In juridical matters we must remember the special needs of Military Patriotism. “Civic equality” and other principles that only serve useless, effete civilians must give way to military discipline and order. Citizens cannot be equal, because a private cannot be equal to a general and a traitor and deserter deserving to die cannot be equal to the loyal, courageous soldier who gives his life for his fatherland. On the other hand, an honest and talented warrior must always be promoted according to his military prowess. This applies to men and women equally. Every Finn who has finished his military service must have a military grade, and law must unambiguously define the rights and duties according to military grade. Only those who have finished their military service properly will be enfranchised. However, as previously noted, in Military Patriotic Finland, Finns will be engaged in the protection and defense of their country and its internal peace from childhood. Then the legal framework should probably be provided for conveying citizenship and franchise to a youth of pre-conscript age, if they show exceptional ability in, say, block patrolling or other military activities there are for children and young people.
A so-called “civilian serviceman”, who dodged the draft when it was still legal, can never become a citizen of Military Patriotic Finland – he can only be a subject of the state. “Unarmed civilian service” itself must be immediately abolished. If somebody tries, by demonstrations or by agitational pamphlets or in any other way reminiscent of these, to persuade the People to support the reinstatement of the “civilian service”, such a person must go the way of all traitors and saboteurs..
Former “civilian servicemen” who “served” when this sort of army dodgery was still legal, must be excluded from citizenship, franchise, eligibility and office for all eternity and for all times to come. Should it have transpired against all odds that someone of them has an important job in private business, he may proceed as earlier and pay higher taxes. Otherwise, such persons must be taken into state custody. To start with, they will be taken to special concentration camps, where they will be arranged into militarily led detachments. These detachments can be put to use where manual workforce is called for, for instance where the aftermath of destructive fire is to be cleared. Obviously, it must be seen to that nobody will ever depend on these people for his survival and personal security. The state must provide them with what satisfies their modest needs in matters of lodgings and nutrient. But let no one give them books or other reading matter, for many a promising young man was led astray by a Book, which he believed to be good and profound. It is only reasonable if this sort of pastimes are taken away from him as a punishment for the way he destroyed his patriotic soul with them when still a malleable young man.
Capital punishment is the most natural thing in the world and the most natural aim of our political party. Executioners offices must be created for executing capital punishments. Junior executioners will be controlled by the Head National Executioner at the Minister of the Interior. According to our first draft, the country shall be divided into local or regional executioner districts. In addition to that, the Head National Executioner or his Deputy National Executioners could take care of such executions as are in national interest.
Cruelty, torture, and mockery must absolutely be absent from executions, because they would only make the populace sympathize with the criminal in a way that is unnecessary and societally destructive. Executions must be solemn, tragic occasions that contribute in a constructive way to the moral education of young people. Even the criminal must be granted the possibility to show dignity in the eyes of Death. When we kill a deserter or an army dodger, he must be able to die in a way that restores the dignity so wantonly thrown away.
Capital punishment must be executed with military efficiency and as little suffering as possible. However, the educational purposes associated with death penalty demand a certain flamboyancy. For this reason, the Military Patriotic Party prefers execution by firing squad. In this way,. the condemned coward can look death straight into the eye and show that he was a man after all.
In matters of sexual politics the Military Patriotic Party prefers practical common sense to fanaticism and zeal. Sexual life is one of the basic needs of man, and it should be curtailed only when the necessities of military patriotism call for it. We in the Military Patriotic Party are convinced that homosexuality between men might strengthen the esprit de corps, the sense of military brotherhood. On the other hand, homosexuality between women is a popular topic in pornography aimed at men, so that it would be pity to prohibit it. In sexual education, it is most important to make young people conscious of safe sex methods. Pornography has traditionally played an important, albeit inofficial rôle in army life, and thus, our party is not going to prohibit porn. However, pornography must be supportive of the aims of the army and emphasize the importance of the armed forces as a guarantor of free and blissful sexual life.
Democracy is obviously not going to be abolished. What your fathers fought for, was a Republic very similar to what we have now, with all its flaws. Pseudo-patriotic enemies and infiltrators are talking crap about “direct democracy”, which is an Anarchist-Communist idea. The voices of our patriot martyrs are crying to us not to yield to these crooked lies. Representative democracy has been sanctified by the blood of our heroes, the impure hands of the seducers must be kept away from what is holy. Instead, we shall purge and purify representative democracy and free it of such voters as are not worthy of the sacrifice of our martyrs: traitors, “civilian servicemen”, duty-dodgers, oathbreakers, those who spit on our flag. In our democracy there is still a place for those who pledge themselves to Military Patriotic values. We are not going to prohibit or persecute the Greens either, if they are happy to shed themselves of Communists and “civilian servicemen” and pledge themselves to the values of Patriotic Militarism by accepting, say, the capital punishment. Greens have a place in Military Patriotic Finland too, if they are happy to keep to that part of their program which agrees with Military Patriotic values. That is certainly a substantial part of what they stand for now. We are not against freedom, we just want to reserve freedom for those who are worth it.
Ulkoasiain hoito
Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue nojaa ulkoasiain hoidossa itsenäisen ja puolustuskykyisen isänmaan käsitteeseen. Suomen on oltava jatkuvasti varuillaan vihollisten hyökkäyksen varalta ja osallistuttava ainoastaan sellaisten kansainvälisten elinten toimintaan, jotka eivät kykene saamaan asiaankuulumatonta vaikutusvaltaa Suomen sisäisiin asioihin. Tästä syystä Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue on periaatteessa epäileväinen EU:ta kohtaan. Toisaalta Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue on tietoinen idän kasvavasta uhasta ja tunnustaa, että kylmien tosiasioiden edessä voi olla järkevintä suuntautua läntisiin taloudellisiin ja sotilaallisiin liittoutumiin. Suomalaisilla tulee kuitenkin olla itsenäisyystahtoa ja itsetuntoa neuvotella tällaisten liittoutumien kanssa erivapaussopimukset, joiden puitteissa Suomi voi vaikuttaa niissä joutumatta vaarantamaan perinteisiä suomalaisia arvoja.
Itänaapuri on Suomen Sotilaalliselle Isänmaalliselle Puolueelle aina Karjalan heimon tuhoaja ja Suomen pirstoja. Itänaapuri on lähtökohtaisesti Suomen todennäköisin vihollinen pienimuotoisen aseellisen yhteenoton tai täysimittaisen sodan sattuessa. Itänaapurin kanssa voidaan käydä – varovaisesti – esimerkiksi kauppaa, mutta Suomen itsenäisyys on määritelmällisesti sama asia kuin Suomen erillisyys Venäjästä ja Venäjän erityiseduista. Venäjältä (ja muista poliittisia riskejä aiheuttavista lähtömaista) Suomeen suuntautuvan maahanmuuton on oltava mahdollisimman vähäistä, koska Suomeen asettuvat venäläiset voivat olla Venäjän maahantunkeutumista valmistelevia vakoojia tai asiamiehiä.
Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue kannattaa Karjalan palautusta, mutta ainoastaan tyhjänä. Kuten Viron ja Latvian kokemukset osoittavat, suuri venäläisväestö ei sopeudu yhteiskuntaan varsinkaan jos itänaapuri tukee sen keskuudessa toimivia ääriliikkeitä. Jos Karjalaa tarjotaan Suomelle nykyisine väestöineen, tarjous on Troijan puuhevonen, joka on ehdottomasti torjuttava.
Suomen tulee hakea ulkopoliittiset ystävänsä etupäässä Neuvostoliiton sorrosta kärsineistä maista. Suomen pitkän linjan liittolaismaita, joiden kanssa suhteita on pyrittävä tihentämään, ovat siis ennen muuta Viro, Latvia ja Liettua. Näiden maiden kanssa on tehtävä yhteistyötä kansainvälisissä järjestöissä ja suomen kielen opiskelua näissä maissa on tuettava ja autettava. Pohjoismaihin on luonnollisesti pyrittävä säilyttämään asialliset välit. On kuitenkin syytä muistaa, että rodullisesti ja sivistyspiiriltään vieraista maista on näihin maihin saapunut runsaasti maahantunkeutujia, jotka ajan myötä voivat saada esimerkiksi Ruotsin hoitamaan ulkoasioitaan Suomelle vihamielisellä tavalla. Olisi paha laiminlyönti olla valmistautumatta Ruotsin sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuuteen tai Ruotsista käsin toimintaansa harjoittaviin, Suomen alueella tuhotöihin syyllistyviin pahantekijöihin. Kannattaa muistaa, että sivistyspiirien välisen taistelun kärjistyessä ja Ruotsin muuttuessa yhä etelä- ja itämaisemmaksi emme voi loputtomiin luottaa siihen, että Ruotsi pysyisi länsimaisen sivistyspiirin osana minkään järkevän määritelmän mukaan.