Ulkoasiain hoito

Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue nojaa ulkoasiain hoidossa itsenäisen ja puolustuskykyisen isänmaan käsitteeseen. Suomen on oltava jatkuvasti varuillaan vihollisten hyökkäyksen varalta ja osallistuttava ainoastaan sellaisten kansainvälisten elinten toimintaan, jotka eivät kykene saamaan asiaankuulumatonta vaikutusvaltaa Suomen sisäisiin asioihin. Tästä syystä Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue on periaatteessa epäileväinen EU:ta kohtaan. Toisaalta Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue on tietoinen idän kasvavasta uhasta ja tunnustaa, että kylmien tosiasioiden edessä voi olla järkevintä suuntautua läntisiin taloudellisiin ja sotilaallisiin liittoutumiin. Suomalaisilla tulee kuitenkin olla itsenäisyystahtoa ja itsetuntoa neuvotella tällaisten liittoutumien kanssa erivapaussopimukset, joiden puitteissa Suomi voi vaikuttaa niissä joutumatta vaarantamaan perinteisiä suomalaisia arvoja.

Itänaapuri on Suomen Sotilaalliselle Isänmaalliselle Puolueelle aina Karjalan heimon tuhoaja ja Suomen pirstoja. Itänaapuri on lähtökohtaisesti Suomen todennäköisin vihollinen pienimuotoisen aseellisen yhteenoton tai täysimittaisen sodan sattuessa. Itänaapurin kanssa voidaan käydä – varovaisesti – esimerkiksi kauppaa, mutta Suomen itsenäisyys on määritelmällisesti sama asia kuin Suomen erillisyys Venäjästä ja Venäjän erityiseduista. Venäjältä (ja muista poliittisia riskejä aiheuttavista lähtömaista) Suomeen suuntautuvan maahanmuuton on oltava mahdollisimman vähäistä, koska Suomeen asettuvat venäläiset voivat olla Venäjän maahantunkeutumista valmistelevia vakoojia tai asiamiehiä.

Suomen Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue kannattaa Karjalan palautusta, mutta ainoastaan tyhjänä. Kuten Viron ja Latvian kokemukset osoittavat, suuri venäläisväestö ei sopeudu yhteiskuntaan varsinkaan jos itänaapuri tukee sen keskuudessa toimivia ääriliikkeitä. Jos Karjalaa tarjotaan Suomelle nykyisine väestöineen, tarjous on Troijan puuhevonen, joka on ehdottomasti torjuttava.

Suomen tulee hakea ulkopoliittiset ystävänsä etupäässä Neuvostoliiton sorrosta kärsineistä maista. Suomen pitkän linjan liittolaismaita, joiden kanssa suhteita on pyrittävä tihentämään, ovat siis ennen muuta Viro, Latvia ja Liettua. Näiden maiden kanssa on tehtävä yhteistyötä kansainvälisissä järjestöissä ja suomen kielen opiskelua näissä maissa on tuettava ja autettava. Pohjoismaihin on luonnollisesti pyrittävä säilyttämään asialliset välit. On kuitenkin syytä muistaa, että rodullisesti ja sivistyspiiriltään vieraista maista on näihin maihin saapunut runsaasti maahantunkeutujia, jotka ajan myötä voivat saada esimerkiksi Ruotsin hoitamaan ulkoasioitaan Suomelle vihamielisellä tavalla. Olisi paha laiminlyönti olla valmistautumatta Ruotsin sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuuteen tai Ruotsista käsin toimintaansa harjoittaviin, Suomen alueella tuhotöihin syyllistyviin pahantekijöihin. Kannattaa muistaa, että sivistyspiirien välisen taistelun kärjistyessä ja Ruotsin muuttuessa yhä etelä- ja itämaisemmaksi emme voi loputtomiin luottaa siihen, että Ruotsi pysyisi länsimaisen sivistyspiirin osana minkään järkevän määritelmän mukaan.