Archive for kesäkuu, 2010
Miksi Sotilaallinen Isänmaallinen Puolue on kaikkia muita parempi kansallismielinen puolue
Hommafoorumi ja Muutos 2011 ovat nostamassa kansallismielisyyden uudelleen suomalaisen politiikan keskiöön. Mihin siis enää tarvitaan uusia kansallismielisiä puolueita, kysytte.
Me vastaamme: Hommafoorumilla, Muutos 2011:llä ja muilla kansallismielisillä ryhmillä ei ole myönteisiä tavoitteita, haaveita eikä tulevaisuudennäkymiä siitä, millainen Suomen tulisi olla. Niiden uudet poliittiset ajatukset on varastettu muualta, viikunanlehdeksi peittämään sitä, mikä koko Homman sisimmässä on: katkeroituneen, asekunnottoman, jopa aseista kieltäytyneen sällin itsekeskeisyyttä. Vaikka myönnämmekin, että ulkomaalaisten tulva Suomeen on merkittävä ongelma, kieltäydymme näkemästä sitä pääongelmana. Mitä Homma ja Muutos haluavat tehdä Suomesta? Haluavatko he, että me palaamme Neuvostoliiton varjossa riutuvaan 1970-luvun Suomeen? Se ei ole kannatettava tavoite. Meillä Sotilaallisessa Isänmaallisessa Puolueessa on tavoitteita ja tulevaisuudennäkyjä. Me haluamme parempaa suomalaisille, paremmille suomalaisille paremmassa Suomessa. Meillä eivät siviilipalvelus-karkurit määräile. Meillä on parempi jäsenaines, kovemmat miehet, kauniimmat naiset. Me olemme tulevan Suomen kerma. Me emme hyysää sellaista roskaväkeä kuin muut kansallismieliset ryhmät. Meille ei pääse roskaväki. Roskaväelle on vain yksi kohtalo ja sen tiedätte hyvin mikä se on.
Sotilaallisen Isänmaallisen Puolueen Suuri Julistus nyt erillisenä sivuna!
Sotilaallisen Isänmaallisen Puolueen Suuri Julistus on nyt saatavissa erillisenä sivuna. Kaikkia Sotilaallisen Isänmaallisuuden kannattajia pyydetään tulostamaan sivusta mahdollisimman monta kopiota ja jättämään niitä kaikkialle kansalaisten ulottuville, jotta Sotilaallisen Isänmaallisuuden Hyvä Sanoma tavoittaisi mahdollisimman monet.
Muistakaa uusi tervehdyksemme: SOTA – ISÄNMAA!