Archive for marraskuu, 2012
Emme edelleenkään kannata kaasukammiointia
Saimme juuri varsin humalaiselta vaikuttavan sähköpostin henkilöltä, joka antoi ymmärtää pitävänsä meitä pelkurimaisina ja epäisänmaallisina, koska emme kannata kaasukammiointia kuolemanrangaistusmenetelmänä. Kirjoittaja julisti laveasanaisesti erään kansallismielisissä piireissä valitettavan suositun sotaväenlaistajan kunniaa ja erehtymättömyyttä ja vaati kaasukammioteloitusta samoin nimeltä mainituille henkilöille, jotka ovat olleet ao. sotaväenlaistajan kannattajien epäsuosiossa. Kaasukammiointimenetelmäksi kirjoittaja ehdotti ”pötpötintä”, joka hänen kuvauksestaan päätellen oli jonkinlainen kaasukammioon kytketty häkää tuottava polttoliikutinkone.
Puolueemme vakuuttaa edelleenkin, että emme pidä kaasukammiota suotavana teloitusmenetelmänä, käytettiinpä sitten ”pötpötintä” tai ei. Kehotamme kirjoittajaa ja kaikkia muitakin vakavasti lopettamaan tällaiset huonoa makua edustavat haaveet. Pötpötin on kuitenkin mielestämme huvittava sana, joka ansaitsee tulla merkityksi muistiin esimerkkinä suomalaisen kielitajun luomisvoimasta.
Sota lähestyy hetki hetkeltä
Venäjän uhka kasvaa hetki hetkeltä vääjäämättömämmin. Sinunkin lastesi päiväkodin lähelle putoaa pian Venäjän ydinräjähde, jonka leimahduksessa lapset höyrystyvät huuruksi eikä heistä jää jäljelle kuin varjo myrkkyä säteilevän raunion sisäseinään. Pitäisikö tästä ahdistua tai järkyttyä? Totisesti ei. Sillä Suomen kansakunnan kohtalo on kuolla Venäjän pahuuden uhreina isänmaansa puolesta taistellen, ja suomalaiselle lapselle ei ole parempaa tulevaisuutta kuin jäädä varjoksi Venäjän armottomuudessaan tuhoaman päiväkodin seinään, ikuisesti varoittamaan maailman kansoja Venäjän pahuudesta.
Ei armoa sotilaspassin palauttajille
Eräs perussuomalainen yhteisasiainhoitaja on halunnut palauttaa sotilaspassinsa yhteisasiainhoidollisten erimielisyyksien vuoksi. Valitamme syvästi sitä, että tällainen on maassamme sallittua. Sotilaallisessa Isänmaallisessa Suomessa ainoa passi on sotilaspassi ja sotilaspassin palauttaja sanoutuu irti kansalaisuudestaan. Siksi on hänet viipymättä karkotettava maasta, ja jos hän Isänmaahan sen jälkeen vielä kokee tunkeutua, on hänelle välittömästi määrättävä ja täytäntöön pantava Sotilaallinen Isänmaallinen Kuolemanrangaistus.