Archive for kesäkuu, 2011
Heikkotasoista ainesta
Monet isänmaallisetkin ihmiset ovat riemuinneet ns. Perussuomalaisen puolueen vaalimenestyksestä. Viime aikoina kuullut puheet todistavat kuitenkin, että kyseessä on valeisänmaallinen puolue. Puolueen piiristä on paljastunut mm. rikostuomioita (tyttöystävän pahoinpitelyä ja uhkailua), tekopyhyyttä (humalassa siveettömyysviihdekerholla liikkunut mies väittää olevansa uskonnollinen ja raitis) ja epäsuomalaista, sotilaalliselle isänmaallisuudelle vierasta raakamaisuutta (heikkotasoista suomea puhuva maahanmuuttaja iloitsee nuorten tyttöjen surmista muhamettilaisissa maissa).
Mistä tämä johtuu? Tämä johtuu siitä, että puolue hyväksyy riveihinsä sellaisen heikkotasoisen aineksen, joka ei koskaan kelpaisi Sotilaalliseen Isänmaalliseen Suomeen. Savukkeita poltellaan, viinajuomia juodaan, liikuntaa vältellään ja ruumiinkuntoa lyödään laimin: voisiko kukaan kuvitella, että Timo Soini johtaisi jotosta metsän halki?
Tämä ei ole Sotilaallista Isänmaallisuutta. Tämä on isänmaan hylkyainesten rähinöintiä. Kun Sotilaallinen Isänmaallinen Suomi nousee, tällaista ns. ”sivareille” ominaista käytöstä ei enää hyvällä katsota.